Meillä suomalaisilla on ongelma

Ongelman nimi on tyytyminen siihen, mitä tarjotaan. Siihen, miten aina on ollut. Me vastustamme uudistuksia useimmiten ihan vain periaatteen vuoksi. Silti saatamme olla tyytymättömiä oloomme.

Yleensä ajattelemme, että huonomminkin voisi olla. Me sentään näimme auringon nousevan ainakin viime viikolla, kiinalaiset eivät nähneet sitä sumun läpi silloinkaan. Saimme lounaan pöytään, vaikka pieni afrikkalaistyttö on ollut aamuyöstä asti töissä, eikä välttämättä siltikään ole syönyt. Kun oikein masentaa, ajattelutapa antaa voimaa. Politiikassa tämä ajattelutapa on erittäin tuhoisa. Se sulkee silmämme meidän oikeilta ongelmilta. Kyllä vain, Suomessakin on ongelmia. Ja kyllä vain, niitä on paljon.

Jos kunta ja Suomi ei pidä huolta ja kehitä palveluitaan, ne rapistuvat. Jos esim. yksittäisiin viranhaltijoiden väärinkäytöksiin ei puututa, mihin tulevaisuus meidät viekään? Eipä ainakaan parempaan. Meidän täytyy katsoa suoraan ongelmia silmiin. Jokaisen päättäjän tulee olla valmis puuttumaan ja reagoimaan niihin. Emme voi vierittää vastuuta loputtomasti toisten niskoille. Vastuu pitää kantaa. Epäonnistuminen tulee myöntää ja sen korjaamiseksi pitää tehdä kaikkensa.

Kun (huomaa, ettei tässä ole tietoakaan jos-vaihtoehdosta) astelet äänestyskoppiin piirtämään päättämääsi numeroyhdistelmää, ole jo siinä kohtaa miettynyt, osaako/osasiko ehdokkaasi kantaa vastuun. Jos ei, mikään ei etene ja muutu tulevan valtuustokauden aikana.

Tutustu, stalkkaa ja kritisoi. Älä niele purematta. Poltiikka osaa olla usein kieroa ja äänestäjän tulee olla valpas: kuka vain puhuu ja kuka on valmis myös toimimaan.

Sunnuntaina 9.4. on viimeinen mahdollisuutesi vaikuttaa näissä vaaleissa. Älä jätä tilaisuuttasi käyttämättä!

Hallanheimo Piia

Piia Hallanheimo

Leave a Reply Text

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *