Musta tulee isona presidentti

Sanoin pienenä, että musta tulee presidentti. Suomen tasavallan presidentti. Olisin presidenttinä sovitteleva, en kumartelisi itään enkä länteen. Me oltaisiin mahdollisimman omavarainen ja näin ollen myös itsenäinen Suomi. Tekisin siitä huolimatta paljon yhteistyötä, koska ilman sitä, emme saa maailmaa jaloilleen. Tämän vuoksi minulla on ristiriitaisia ajatuksia muun muassa Euroopan Unionista.

Kehittävä ja tehokas, mutta järkevä ympäristönsuojelu, turvallisuuden kehittäminen, sukupuolesta ja koulutuksesta riippumaton tasa-arvo ja rehellisyys niin politiikassa kuin jokapäiväisessä elämässä. Siinä asioita,  joiden eteen haluan tehdä töitä.

Kun ikävuosia on karttunut ja koulukirjoja on luettu, olen todennut, että muutkin kuin presidentti voivat vaikuttaa. Koen, että äärimmäisen tärkeää vaikuttamista ja asioiden hoitoa tehdään ihmisten keskellä, kunnissa. Vuonna 2019 tulevasta maakuntauudistuksesta huolimatta kunnilla on tulevaisuudessakin merkittävä rooli.

Valitettavasti monelle nuorelle ja aikuiselle kunnan toiminta on epäselvää ja sen merkitys aliarvostettua. Nyt haluaisinkin tökkiä ihmisiä hereille – kyse on meidän jokaisen tulevaisuudesta. Myös tulevien sukupolvien. Toimiminen ei hyödytä silloin, kun mitään ei ole enää tehtävissä.

Siksi olen asettunut vuoden 2017 kunnallisvaaliehdokkaaksi Turun Keskustan listalle.

19.11. Kemiössä Keskustan Varsinais-Suomen piirin syyskokouksessa allekirjoitin virallisen ehdokkuuslomakkeen. Kuvassa myös kansanedustaja Annika Saarikko.

Hallanheimo Piia

Piia Hallanheimo

Leave a Reply Text

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *