Mitä Interrail opetti 2/3

Ja matka jatkuu! Kohteena tällä kertaa oli Glenfinnan ja junamme matkasi jälleen mitä upeimpia reittejä. Glenfinnan on siis pieni kylä(?), josta tunnetaan ennen kaikkea Glenfinnan viaduct (maasilta) ja näkymä Loch Shielille. Paikkaa on kuvattu myös Harry Potter -elokuvissa. Ja täytyy sanoa, että oli kyllä upea mesta!

Glenfinnanin juna-asemalta pääsi kävellen kaunista reittiä pitkin sillan luo ja rantaan. Takasin tullessamme huomasimme vanhassa kivikirkossa olevan skottihäät ja turisteina oli hauska nähdä paikallista juhlapukeutumista. Taidettiin siinä yksi yhteiskuvakin ottaa – rentoa porukkaa nuo skotit. 😀 (Kuvaa en viitsi tänne julkaista, koska kyseessä oli yksityistilaisuus.)

Glenfinnan viaduct

Loch Shiel

Glenfinnan Railway Station

Kun ihana Glenfinnan piti jättää taakse, katseet oli suunnattava kohti majoitusta ja Fort Williamia. Paikka on pienehkö järven rannalle perustettu kylä. Emme olleet varanneet etukäteen sieltä majoitusta, joten tässä ehdottomasti neuvo numéro un: Varatkaa ja tutustukaa majoituksiin etukäteen. Fort Williamissa oli kaikki kiertämämme hostellit täynnä, koska alkamassa oli kuulemma pyöräilykilpailu tms.

Kiertelimme väsyneinä rinkkoinemme kyselemässä majapaikoista yösijaa kuin Maria ja Joosef konsanaan. Bed and Brakfasteissa oli tilaa, mutta ne olivat aivan liian kalliita meidän budjetille. Yhdestä paikasta ihana rouva soitteli meille eräästä hostellista huoneen ja voi että hän sulatti sydämemme. Melkein olimme jo jäämässä hänelle, koska hän oli niin ystävällinen ja avulias. Lupasimme saapua heille, kun meillä on paksummat lompakot. Hostelli, jossa majoituimme, oli vähän nuhjuinen, mutta kyllä siinä yhden yön vietti. Seuraavaksi yöksi saimme dormin läheisestä backpackeristä. Siellä jaoimme huoneen yhden hollantilaisen kanssa.

Reissussa säästää mukavasti, jos kokkailee välillä itse. Me teimme aamu-, ilta- ja välipalat itse ja jos söimme päivässä kaksi lämmintä ateriaa, teimme usein toisen itse. Hostelleissa ja dormeissa on usein yhteiset keittiöt ja jääkaapit käytössä, mutta ne eivät aina vastaa oman keittiön varustelutasoa. Kokkailu reissussa vaati vähän enemmän luovuutta ja kärsivällisyyttä, mutta suosittelen silti. Ja ehdoton suositus myös Elovenan annospuuroille, joita hyödynsimme monena aamuna (kyllä, kannoimme puurot Suomesta). Mutta ne vain olivat helppoja ja täyttäviä aamupalalle.

Pitkillä junamatkoilla eväät on täytyy olla kunnossa – vaikka vähän lyhyemmilläkin matkoilla

Fort Williamissa kiersimme Cow Hill Circuitin. En muista kuinka monta kilometriä reitti oli, mutta oli oikein sopiva yhdelle päivälle. Aluksi meidän oli tarkoitus kiivetä Britannian korkeimmalle vuorelle, Ben Nevisille (1345 m), mutta huippu oli silloin sumun ympäröimänä, joten emme yrittäneet vuoren valloitusta.

Siellä me lampaiden ja ylämaankarjan seassa mentiin. Kerran keskellä tietä oli yks jätti kauneusunilla, mutta sitten vaan piti ite mennä pellon puolelta 😀

Matka jatkui taas kohti uutta ja tuntematonta. Vuorossa kaupungeista kauhein – Inverness. Paikka siis saatta olla oikeasti mukava ja kaunis, mutta meillä oli niin kamala majoitus, että vajaa vuorokausi siinä paikassa oli semisti epämieluisa.

Fort William-majoitus-episodi-hässäkän myötä varasimme matkan päältä majoituksen Invernesiin (tosin päivää ennen varaaminen ei parantanut huoneen laatua). Siellä oli jäljellä enää neljän hengen dormi, joka ei ollut vain rajoitettu naisille. No otimme sen ja…

  1. paikka oli jo itsessään sotkuinen ja vanhan päälle huonosti remontoitu
  2. huoneessa ei ollut valoja
  3. ei pistorasioita (tässä kohtaa isän matkalaturi oli pelastuksemme)

Kun olimme jo menossa nukkumaan siinä toivossa, että pian tämä olisi ohi, niin huoneeseemme pamahtaa todellinen rekkamies. Hän oli ihan asiallinen, mutta hän kuorsasi niin julmetun kovaa (siis oikeasti – me ei olla näissä asioissa yleensä mitään herkimpiä), ettei siskoni nukkunut sinä yönä silmäystäkään ja minäkin vaivoin 3h. Koko paikka osoittautui meidän kohdalla lähes täydelliseksi katastrofiksi, joten päätimme yöllä lähteä aamun ensimmäisellä lähtevällä junalla jatkamaan matkaa. (korostan, että jonkun muun silmin Inverness on varmasti mukava paikka! :D)

Rautatiellä 05.54 olin äärettömän onnellinen. Juna jatkoi matkaa kohti uusia maisemia ja Inverness jäi kauas taakse. Saattaa vierähtää tovi, ennen kuin kukaan saa minua houkuteltua matkaamaan sinne enää takaisin. Salmisen Roopea lainaten: ”Ei ikinä, ei ikinä enää.”

Hallanheimo Piia

Piia Hallanheimo

Leave a Reply Text

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *