Mitä Interrail opetti 3/3

Koska olimme lähteneet Invernesistä jo 05:54 (syynä siis Mitä interrail opetti 2/3 :ssa kuvattu majoitus), kaikki liikkeet ja kahvilat olivat vielä kiinni saapuessamme Stonehaveniin. Pääsimme kuitenkin aamupalalle rauhalliseen hotelliin ja sinne saimme jättää rinkatkin säilöön, jotta saatoimme tutustua kaupunkiin kevyemmin kantamuksin.

Alkaneesta sateesta huolimatta halusimme mennä katsomaan Dunnottarin linnaa, joka sijaitsi noin kolmen kilometrin päässä kaupungista. Paikalliset sanoivat, ettei niin kovalla vesisateella kannata mennä linnalle, koska reitti voi olla liukas. Päätimme edes yrittää, kun siellä kerran oltiin, ja perille päästiin ilman suurempia ongelmia.

Dunnottarin linna

Meillä oli vedenpitävät tuulitakit, sadeviitat ja sateenvarjot. Kun palasimme, olimme kaikesta huolimatta ihan märkiä. Sateenvarjotkin olivat taipuneet täysin, koska vettä tuli aivan vaakatasoon. Systeri vähän jopa piti sitä hullun hommana, mutta kovasta sateesta huolimatta paikka oli tosi kaunis ja olihan se hauskaa räpiköidä menemään sellasessa myräkässä!

Stonehavenin satama

Samana päivänä jatkoimme Edinburgiin (miten se sitten ikinä suomeksi taipuukaan). Siellä olimme kaksi yötä. Toisena päivänä kiertelimme kaupunkia ilman mitään sen suurempia suunnitelmia – linna, nähtävyyksiä, turistikauppoja jne. Sattumalta huomasimme, että keskelle katua oli kokoontunut pienen lavan ympärille melkoisesti porukkaa. Päätimme jäädä odottamaan lavan edustalle myös (kun aurinko kerrankin paistoi), jospa esiintymään olisi tulossa vaikka joku kiva paikallinen bändi. Ja kyllä siinä suut taisi loksahtaa auki, kun pakettiautosta nousikin itse Passenger kitaroineen. Ei huonot 45 min.

Passenger

Viimeisenä iltana sitten taas satoi

Seuraavana aamuna nousimme taas lentokoneeseen ja matkasimme Dubliniin, Irlantiin (olisimme halunneet mennä ennemmin lautalla, mutta lento tuli saman hintaiseksi ja sopi reitillemme huomattavasti paremmin). Dublinista lähdimme heti bussilla kohti länsirannikon Galwayta. Etenkin raskaana olleelle vessaton bussimatkustus ei voittanut junailua.

Galway

Vähän politiikkaakin paikallisten kanssa

Muistaakseni aikatauluongelmien vuoksi, jouduimme pohtimaan: valitsemmeko välietapiksi a) Cliffs of Moherin vai b) Gap of Dunloen. En muista, miten tilanteen saimme selvitettyä, mutta mehän menimme molempiin. Olin odottanut maana eniten Irlantia ja totta viehän reissusta oli otettava kaikki irti! Niinpä suuntasimme bussilla ensin katsastamaan upean Cliffs of Moherin.

Cliffs of Moher

Näillä kavereilla oli komeet laidunmaat aivan kallionseinämien vieressä

Koska änginmme Cliffsit matkasuunnitelmaamme, jouduimme menemään myöhäisellä junalla Killarneyhin. Ja sarjan ehdoton vinkki numéro deux: älä luota irlantilaisiin juniin. Olimme saaneet varoituksen sanan liittyen Irlannin juniin, mutta emme ajatelleet, että ne olisivat niin surkeita. Aikataulut olivat siis todella epämääräisiä ja henkilökuntaa ei ollut missään (ja jos oli, niin he eivät osanneet neuvoa). Eli lämmin suositus bussimatkustamiselle Irlannissa (vaikkei niissä kaikissa olekaan vessoja).

Saavuimme Killarneyhin muutenkin tosi myöhään, mutta minäpä opastin meidät vielä kävellen kaksi kilometriä pidemmän reitin kautta (olen muuten oikein hyvä kartanlukija..!). Siinä kohtaa ei sisukas systerikään kauheasti hymyillyt. Nyt asiaa muistellessa ei voi olla hymyilemättä. Kaikkea sitä sattuukin. Saavuimme  majoitukseen likemmäs puolen yön. Onneksi vastassa oli ihana rouva ja koko reissun paras majoitus.

Seuraavana päivänä vuokrasimme fillarit ja lähdimme etsimään Gap of Dunloeta. Reittien vaihtoehdot olivat 25km ja 50km. Lyhyempään sisältyi venematka, joten menimme sen.

Veneretki oli hieno, mutta todella random persoonallisen kujettajamme vuoksi. Seuraamme liittyi myös jenkkiperhe ja pääsimme keskustelemaan sikäläisten kanssa lähestyvistä Yhdysvaltain presidentinvaaleista.

Veneen päätepysäkiltä sai myös Killarneyn keskustaan halutessaan hevoskyydin

Alkumatka pyöräillen oli pelkkää ylämäkeä (siitä ei ole kuvia jostain syystä), mutta lopun matkasta sai lasketella pelkkää alamäkeä. Ilma oli todella lämpimän hiostava ja vettä satoi (taas).

Kuvat ei anna oikeutta tälle paikalle!

Viimeiset päivät vietimme Dublinissa. Reissuväsymys alkoi näkyä ja haahuilimme epämääräisesti ympäri kaupunkia. Parin yön jälkeen palasimme jälleen rakkaaseen Suomeen. Oli ihanaa, kun bussikuskille sai taas puhua suomea – vaikka vastaukset tulikin virolaisesti murtaen.

Dublin

Taisin matkan aikana sanoa aika monesti, että olo oli kuin jossain elokuvassa olisi ollut. Siskoni löysikin kerran kaupasta mulle täydellisen paidan, joka kuvaa täydellisesti reissuamme!

Kotiin on aina ihana palata, oli sitten kuinka kaukana kotoa tahansa. Reissu oli pitkä ja tapahtumarikas, mutta täydellinen kun sen sai tehdä yhdessä pari vuotta vanhemman kaksoissiskoni kanssa. <3

Hallanheimo Piia

PS. Jos haluat seurata reissun kulkua systerin näkökulmasta, niin niitä pääsee lukemaan osoitteesta www.elamanmittaisellamatkalla.wordpress.com

Piia Hallanheimo

Leave a Reply Text

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *