Huomioidaan lapsetkin

Koko peruskoulun kuljin koululaisten linja-autolla, koska asuin perheeni kanssa taajaman ulkopuolella. Aamulla heitin repun selkään 7:15 ja tallustelin kilometrin lähimmälle pysäkille. Välillä oli noloa käyttää heijastinta, mutta myöhemmin sitä ymmärsi senkin merkityksen. Viimeistään nyt, kun itse ajaa autolla.

En tarvinnut koulubussiini mitään kortteja. Linkkari tuli, otti kyytiin ja vei koululle. Se oli helppoa. Mutta minusta tuntuu, ettei matkustaminen ole yhtä helppoa monellakaan turkulaisella lapsella. Jännittävintä pienelle koululaiselle saattaa olla se, ettei aina ole välttämättä tuttua kuljettajaa ja matkaseura vaihtelee päivittäin.

Olisi tärkeintä, että me muut matkustajat huomioisimme erityisesti pienet matkustajat. Viime viikolla matkustin yhdessä sukulaistytön kanssa ja oli surullista huomata, miten häntä väistettiin vasta sitten, kun hänen huomattiin matkaavan kanssani. Lapsi joutuu kumartelemaan ja pujottelemaan muiden ohitse, vaikka muilla olisikin tilaa väistää. Tilanne on varmasti kaikille lapsille todella jännittävä, eivätkä he välttämättä uskalla pyytää tilaa.

Turussa on vaikeaa järjestää kaikille pienille koululaisille omaa kuljetusta, joten emmekö voisi helpottaa heidän ja vanhempien päivää auttamalla ja huomioimalla kaikkein pienimpiäkin. Ystävällinen ele ja yleiset käytöstavat eivät vaadi yhdeltäkään ylivoimaista suoritusta. Se vain helpottaa jokaisen arkea.

Muistathan, että jonain päivänä se voi olla sinun lapsesi, joka on yksin keskellä kiirettä ja välinpitämättömyyttä.

Piia Hallanheimo

Piia Hallanheimo

Leave a Reply Text

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *